Syvyyssuunta

Eilen oli voimakas päivä.

Olin katsomassa vanhojen tansseja Lopella, rakas nuori läheiseni oli mukana vierailevana tanssijana. Nuoruuden lumo, into, vilpittömyys, ilo. Nuoret olivat  kuin kukat puhkeamaisillaan. Herkillä ja tosissaan. Juhla.

Ja juuri lähtiessäni sinne sain tiedon läheisen ystäväni äidin kuolemasta. Lähtö, saatto, luopuminen, läheisyys, kiitollisuus.

Kuolema on myös eräänlainen juhla, eletyn elämän juhla.

Elämän suuria asioita. Elämää suurempia. Miksi niin sanotaan? Itse elämähän on se suurin. Ihan tämä arkinen hetki, astioiden pesu, kaupassa käynti. Elossa oleminen.

Heräsin sitten kaikkeen tähän elämän tuntoon aamuyöstä. Napsautin yöklassisen soimaan seurakseni.

Ja mitä musiikkia ! Händelin kantaatti Marian kyyneleet, laulajana mezzosopraano Anne Sofia von Otter. Ylimaallinen ääni, syvä sointi ja tunne. Uinuin valveen ja unen rajamailla ja musiikki soi taivaallisena. Tämä kokemus oli elämää suurempi, näin voin sanoa, musiikki ja von Otterin ääni veivät minut jonnekin muualle, korkealle.

Näinkin voi käydä. Me kykenemme matkaamaan kokemuksessamme lähes minne tahansa.

Eilen myös ohjasin Feldenkrais viikkotunnin päivän aloitukseksi. Ihanaa on matkata yhdessä tuntilaisteni kanssa. Ihanaa. Kiitollinen siitä !

Nyt mukavaa viikonlopun aloitusta toivotan sinulle. Olisi mukava kuulla kuulumisiasi !

Heippa !