uusi ja vanha

Maanantai 5.1.2026 klo 9.26 - Raisa

Hei !

Taas on vuosi vaihtunut, jo seitsemäskymmenes ensimmäinen itselleni, ja sinullekin jo varmaan aika mones...

Tapasin hiljan vanhoja kollegoitani, tansiperhettäni 70-luvulta. Olin voimakas yhteen tuleminen, paljon muistoja, jaettua kokemusta, elämänpolkuja, pitkä matka.

Se innoitti minua lukemaan vanhoja päiväkirjamerkintöjäni. Ihan huikeita merkintöjä, ajatuksia, pohdintoja. Kiitän itseäni, että olen kirjoittanut. Olen kyllä kirjoittanut pääasiassa vaikeina aikoina, vaikeina hetkinä, mutta vaikeuksien takaa kuultaa myös paljon muuta,  uskoa elämään.

Vaikka elämäntyöni on ollut liike, sanattomat merkitykset, niin nyt olen tosi kiitollinen, että olen myös sanallistanut matkan tekoa.

Rohkaisen ja yllytän sinuakin kirjoittamaan. Se selkiyttää tässä hetkessä ja palkitsee myöhemmin. Elämä on pitkä juoksu. Arvokas.

Nyt kuljemme vuotta 2026. Ja vuoden päästä olemme viisaampia vuoden 2026 suhteen. Elämä aukeaa vain elämällä. Siispä eteenpäin...

Kaikkea hyvää Sinulle !

Budo harjoittelu

Lauantai 11.10.2025 klo 12.36 - Raisa

Aloitin budoharjoittelun vuonna 2005, menin Bujinkan Budo Taijutsun alkeiskurssille, yhdeksän koulukunnan ninjutsu tyyppinen laji.

Shinden dojollamme Feldenkrais menetelmä tunnetaan hyvin, oma opettajani on tehnyt Feldenkraisia jo 80-luvulta lähtien nuorena budopoikana, ja Dai Shihan Moti Nativ, dojomme säännöllisesti vieraileva opettaja, on myös Feldenkrais ohjaaja. Motiivini oli oppia ymmärtämään Feldenkrais menetelmää syvemmin, olihan Moshe Feldenkrais korkeatasoinen taistelija ja ensimmäisiä läntisen maailman mustan vyön judokoita.

Olin Motin Feldenkrais illassa viime viikolla, pitkästä aikaa dojollamme. Moti on avannut minulle ymmärrystä Feldenkrais menetelmän juurista, perusteista, olen oppinut häneltä paljon, saanut lisää näkökulmia omalle työlleni. Tunnen syvää kiintymystä häntä kohtaan.  Sydämeni täyttyi kiitollisuudesta mutta myös haikeudesta sillä kohtasin itseni ja tajusin, että bujinkan harjoittelu tuntuu olevan aktiiviharjoituksena elämässäni nyt ohi.

Siksi haluan asiasta nyt kirjoittaa.

Melkein 20 vuotta harjoittelin säännöllisesti opettajani Dai Shihan Lauri Jokinen luotsinani. Lauri on maailman tason osaaja ja lempeä ja kannustava vaikka vaativa. Laurin hienovaraisesti johdattelemana syvennyin budoon, joka aloittaessani oli minulle täysin vierasta.

Torstaina kun seisoin dojolla tajusin taas seisovani vahvasti muita vahvasti seisovia ihmisiä ympärilläni.

Se on tärkeä oppi, oppia seisomaan omilla jaloillaan, tasapainossa. Ja oikeasta seisomisesta sinuun alkaa virrata voimaa ja energiaa, hyvä suhde gravitaatioon ja maahan, liikkeen potentiaaalia. Olen kiitollinen tästä, se ei häviä vaikka en aktiivisti enää harjoittaisikaan budoa.

Hereillä oleminen ilman ennakointia on toinen taito, olla valmiina toimintaan tarvittaessa, mutta rauhassa jos tilanne niin edellyttää. Bujinkan lajina edustaa vapautta, samanlaista vapautta, jota koen Feldenkrais menetelmässä. Vapautta vaalit ja avaat itsellesi harjoittelemalla, tekemisellä, se ei synny ajattelemalla, se syntyy tekemisen variaatioista, kokeiluista, sitä kautta alat saada yhteyttä spontaaniin osaan itseäsi, hermostosi reagoi tilanteeseen eikä ole ainoastaan tottumustensa vanki reaktioissaan.

Yksi tärkeitä kokemuksia elämässäni on miekan väistö, tein sen 2017 Tokiossa lajimme kehdossa Hombu dojolla. Opettajani mielestä olin valmis. Ensimmäisenä iltana en kuitenkaan ollut valmis, pelko otti vallan, mutta harjoittelumatkan viimeisenä iltana olin valmis ja yhteydessä ytimeeni. Tein väistön tyylikkäästi ilman minkäänlaista kiirettä, ehkä voimakkain pehmeän liikkeen kokemus elämässäni, se tunne ei ole häviä minusta ikinä.

Dojollamme tilanteet ovat muuttuneet, opettajani ei opeta enää siellä , ja oma elämäntilanteeni myös muuttuu, iltamenot eivät enää innosta. Koen aidosti siirtyneeni seuraavaan elämänvaiheeseen ja dojolla käyminen nyt jää.

Sain Motilta kiitoksen, että olen löytänyt oman paikkani ja tieni, oli ihana vastaanottaa tämä häneltä ja näin koen itsekin.

Sydämeni on kiitollisuutta täynnä kaikkea opittua ja koettua kohtaan. Mikään sydämen avoimuudella ja rehellisyydellä tehty työ ei häviä, se on olemassa, tukee ja kerrostuu hyvällä vaikutuksella tähän hetkeen. On hyvä jatkaa eteenpäin, Feldenkrais harjoitukseni pitää minut myös yhteydessä budotaustaani. Kaikki on sen suhteen hyvin ja kuljen  eteenpäin.

Vuodenajan vaihtuminen

Lauantai 30.8.2025 klo 13.00 - Raisa

Syksy on jo melkein täällä, ihan ovella. Tänä aamuna sumu, kosteus leijaa ilmassa ja iloissani vaihdoin jo vaatetustani syysromppeisiin. Ei tarvi ostaa mitään uutta, vaihtelua tulee jo siitä, että kaivaa kaapista jotain syksyistä. Nautin kun vuodenaika vaihtuu...

Netistä luin professori Arto O. Salosen ajatuksia hyvinvoinnista. Aineettomat asiat ovat tärkeitä, ystävyys, yhteisöllisyys, taide ja kulttuuri luovat mielekkyyttä elämään.  Hän sanoo, että hyvinvointi syntyy yhteydestä muihin, kiitollisuudesta ja kestävästä arjesta.

Juuri nyt soi minulla Esa-Pekka Salosen urkukonsertto, RSO:n taltiointina. Kuullostaa vahvalta musiikilta. 

Aamukävely tänään Kipinän kanssa pientä metsätietä, isot kuuset, vanhat metsät, lumoavaa. Professori Salosen mukaan luonto voi myös olla yhteisö johon tunnet kuuluvasi. Se helpotti minua, minä kun en ole varsinainen yhdistysihminen, usein aika lailla yksinkulkija, mutta luonnossa kulkija päivittäin.

Olen ollut juuri tänään niin kiitollinen vanhemmilleni, että opin jo lapsuudessa elämään yksinkertaisesti maalla, kantovesi, ulkohuussi, puut ympärillä. Kiitollinen olo ollut tänään myös ystävien tapaamisesta menneellä viikolla, oli hauskaa ja monenmoisia puheenaiheita. Iloa.

Professori Salosen viisi teesiä :

1. Löydä yhteisösi.

2. Kiitollisuus lisää tyytyväisyyttä.

3. Keskity vahvuuksiin - itsessä ja muissa.

4. Suosi arjen valinnoissa kestäviä ratkaisuja.

5. Älä vähättele pieniä tekoja.

Voin allekirjoittaa nuo kaikki, ja ne kaikki ovatkin osa elämääni ja arkeani. Ja tunnen itseni hyvinvoivaksi, vaikka maailman murheet ajoittain painavat alas ja ahdistavat.

Syksy tulee ja olen jo aloittanut Feldenkrais-ohjaukseni kesätauon jälkeen. Ihanaa keskittyä ihmisten vahvuuksiin ja siihen mkä tuntuu toimivalta, ei virheisiin ja ongelmiin. 

Angela Davis lausui aikoinaan : Private is political.

Omat pienet teot merkitsevät, myös tämän blogin kirjoittaminen, sinun tämän lukemisesi, me kohtaamme jollain tasolla ajatuksinemme ja se heijastuu ympäröivaan maailmaan.

Mukavaa päivän jatkoa, kuulumisiin...

Pääskyt

Maanantai 4.8.2025 klo 1.59 - Raisa

Täytyy heti sanoa, että olen surullinen ja tosi vihainen.

Meillä on pääskyperhe pesinyt laiturin alla. Jo vuosien ajan. Arvelenpa, että ovat samaa sukua  sukupolvien ketjussa.

Ovat hyväksyneet meidät lähelleen, ovat syöttäneet vaikka laiturilla on liikettä, oppineet luottamaan Sirkkalan asukkaisiin.

Viime viikolla iltaisin olen istuskellut ja seuraillut poikasten lentoharjoituksia. Suloista. Pääskyt palaavat pesäänsä vielä opittuaan lentämäänkin, lepäämään ja nukkumaan.

Nyt iltauinnilla huomasin, että pesä on kadonnut. Kokonaan kadonnut. Ei jäljen häivää.

Miten se on kadonnut? Onko se voinut pudota? Mutta se oli rakennettu rautapalkin päälle ja kestänyt kesän rynkytyksen, lasten laiturilta uimaan hyppimisen.

Kuka tämän on saanut aikaan, mitä on tapahtunut? Ja miksi ? Minulla on omat aavistukseni ja epäilykseni. Uumoiluni saavat minut kiehumaan raivosta.

Ja olen niin surullinen. Toivottavasti nuoret pääskyt, haarapääskyt, löytävät leposijan öiksi. Nyt kohtaavat lisää haastetta selviytymiseen, vaateita valmistautumiseen pitkään syyskesän muuttomatkaan !

Voi ihmistä, ihmisen surkeutta. Aina välillä tämä totaaliahdistus iskee. Kuinka vaikeaa lajillemme on rakastaa, arvostaa ja sietää luontoa, antaa tilaa omastaan, ei ainoastaan ihailla kun itselle sopii, kuinka vaikeaa on hyväksyä muunlajisia omalle reviirille, vaalia villiyttä hallitsemisen sijaan. 

Ymmärrän hyvin ihmistä, joka repeää. Repeää aktivismiin tai tuhoutuu ahdistukseensa, räjähtää tavalla tai toisella. Kun näkee ihmislajin olemuksen tietystä näkökulmasta toivoa ei ole. Ahdistavaa ja surullista.

Kiitos jos sinulta liikenee lohdutuksen sana.

Sisäisen rauhan kokemus

Keskiviikko 30.7.2025 klo 10.57 - Raisa

Kesä on hellinyt meitä, on aurinkoa, on kuumaa, uimavedet lämmenneet, kesä pursuaa joka niemen notkosta. Hyvä marjavuosi, mustikoita piisaa, kanttarelleja myös, sateiden myötä niitä löytyi jo paljon ensiaallossa.

Olen viettänyt sosiaalista kesäelämää, aika lailla erilaista kuin Ilomantsin vuosinani. 40 kesää olin Tokrajärvellä, aina mielelläni, hiljaisuudessa syrjäkylällä, muutama kyläpaikka naapurustossa, satunnaisia kesävieraita, hiljainen talo. Iso talo, vanha kansakoulu, paljon yksinoloa, elämää koirani kanssa, samoilua metsissä, erämaajärvi, vaaramaisemat.

Nyt olen ymmärtänyt sieltä lähdettyäni mikä minua Ilomantsissa ravitsi, löysin siellä aina sisäisen rauhan. Niinä vuosina kuvailin sitä tilan tunnoksi, että oli tilaa.

Pelkäsin kesää 2025, miten pärjäilen, kohtaanko enää ikinä sisäistä rauhaa. Siikajärvellä akustiikka on meluisa Tokrajärveen verrattuna, lentokoneet, Turun väylän hurina, naapurihotellin elämän äänet, ja omassa, huonosti äänieristetyssä talossamme aina väkeä, toinen ja toiset perheet seinän takana, terassilla silmieni alla. Aika lailla erilaista mihin olen kasvanut.

Eilen saunoin, jotenkin tuntui erityisen kiireettömältä ja hyvältä. Parin löyly- ja vilvoitteluvarvin jälkeen yhtäkkiä lauteella koin sisäisen rauhan. Tunnistan tunteen välittömästi, se on jokin olemassaolon tunne, sanaton hetki. Kun siirryin löylyhuoneesta laiturille näin taivaan, oli harmaita pilviä, ei mitään erityistä, mutta näin kauneuden. Näin kauneuden taas pitkästä aikaa.

Tämä oli jokin tärkeä paalu itselleni. Kykenen sopeutumaan. Ihminen kykenee sopeutumaan. Evoluutio edellyttää sopeutumista. Ja sopeuman myötä oppii nauttimaan uusista asioista.

Ihminen tarvitsee rohkeutta tehdäkseen elämäänsä muutoksia. Itse olen niitä aina jollain tasolla tarvinnut 5-10 vuoden välein. Olen oikeastaan ylpeä itsestäni, että luovuin Tokrajärven paratiisistani, aika oli oikea, vanhenen, tarvii ratkoa elämää uusin eväin. Nyt en pelkää vanhenemista, jos osaa sopeutua voi löytää ilon, kauneuden ja rauhan uusissakin tilanteissa.

Kiitos kun luit, toivottavasti inspiroi miettimään omia juttuja. Mukavaa päivän jatkoa !!!

Metsä

Maanantai 23.6.2025 klo 17.24 - Raisa

Istuin rannalla  katsellen järvelle. Vedenpinnan liike. Värit, taivaan heijasteet. Tilaa, näkymä kauas. Ja kuitenkin varsin pian pitkästyin. Kauneinta minusta järvellä on sade, pisaroiden jälki vedenpinnassa, sihisevä ääni jos tihuuttaa, suorastaan ropina jos sataa isoja pisaroita.

Mutta levollinen järvi on minusta hieman tylsä. Mielikuvitukseni ei herää.

Istuin pihalla ja katselin metsää, katselin puita. Tätä näkymää jaksan katsoa vaikka kuinka kauan. Puiden muodot ja värit. Erilaiset materiaalit, havupuut, lehtipuut. Tuulen liike, tyynellä majesteettisuus. Elämän virta vahvistuu, kaikki tuntuu olevan elossa. Tunteeni viriävät. Luovuuteni saa ravintoa.

Metsä on minun mielimaisemani. Puut ovat rakkaitani.

Kun olin teini-iän angstissa matkustin bussilla mökillemme halaamaan rakasta pihamme isoa kuusta. Hänen nimensä oli Isokuusi, oli varmaan pari sataa vuotta vanha. Sitten talo paloi, kuusi kärventyi, sinitteli reilun kymmenen vuotta ja lopullisesti kuivahti samana syksynä, samassa kuussa kun äitini, Sirkkalan emäntä, kuoli.

On hyvä tunnistaa mikä inspiroi, mistä saa voimaa, uudenlaista ajatusta, eloa sisälle, mikä ravitsee omaa luovuutta. Ei kannata hengailla liikaa tylsissä paikoissa. Jokainen hetki on ainutkertainen, elämä ei ole niin pitkä kuiteskaan, vaikka aika pitkältä välillä tuntuukin.

Kivoja kesämaisemia Sinulle !

Luonnonkukkapäivä

Sunnuntai 15.6.2025 klo 15.34 - Raisa

Suvi on täällä ja tänään on Luonnonkukkapäivä ! Aurinkokin paistaa ja on lämmintä.

Nyt on paljon puhetta kukkien suojelusta, niiden elinolosuhteiden varjelusta, vieraslajien kitkemisestä, hyvä niin. Ihmiselle tulee hyvä mieli kun tekee jotain minkä kokee hyväksi.

Mietin miten omat mieltymykset ovat vuosien varrella muuttuneet. Nuorena mielimetsä oli kallioinen mäntymetsä, varmaan Gallen-Kallelan luoman kuvaston pohjalta. Sitten taidemaalariystäväni, ihana, edesmennyt Maila Ponkkonen auttoi avaamaan silmäni kuusimetsän lumolle. Hän maalasi kauniisti kuusimetsää.

Nuorena sitä ihaili maisemaa kuin kuvaa, esimerkiksi näkymää parvekkeelta, terassilta käsin, etsi luonnosta postikortin kauniita näkymiä. Nyt toisin,  mieluiten läheltä, luonnon keskeltä, jalan alla maa, ruohikko, ei puuterassi tai kiveys.

Riikka Kaihovaaran kirja Villi ihminen auttoi minua arvostamaan villiä luontoa, myös takamaita, joutomaita, montaa maatilkkua missä ei näy tiettyä postikorttimaista kauneutta.

Vierastan nykyisin liiallista pihan muokkausta, muokattu piha ei säteile energiaa. Tekee tylsäksi ympäristön kun hminen kun haluaa hallita, jättää jälkensä kaikkeen. Dubai olisi minulle kauhistus asuinympäristönä. Meillä pohjolassa varsin monet vierastavat nykyään hyönteisiä, parasta olisi saada ne putsattua pois, hyttysiä vihataan, kärpäset häiritsevät, ampiaisia ja mehiläisiä pelätään, paarmat kauhistuttavat...ja punkit estävät kokonaan luonnossa kulkemisen. Tällaista asennetta olen kohdannut lähelläni monissa ihmisissä, en tietenkään kaikissa. Monasti kaupunkilaisissa kylläkin.

Nyt aion sukeltaa hyönteismaailman sekaan, iloitsemaan jokaisesta pörriäisestä!

Auringon voimaa Sinullekin kesääsi !

Sanallistaminen

Torstai 15.5.2025 klo 19.13 - Raisa

Olen viime aikoina miettinyt kirjoittamista.

Lukenut Eeva Kilpeä ja hänestä kertovaa kirjallisuutta. Kuinka Eeva teki muistiinpanoja jatkuvasti, läpi elämänsä.

Viime kesänä kun tein lähtöä ja irtautumista Tokrajärven neljäkymmenvuotisesta kodistani nousi kova tarve sanallistaa kokemusta, prosessia. Kirjoitin aktiivisesti päiväkirjaa, päivitin paljon Facebook sivuani ja päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. Tarve kirjoittamiselle oli kova.

Nyt elämä soljuu, tunnen olevani perillä ja tuntuu enimmäkseen kodikkaalta. Ja sanoilla ei taas olekaan niin pakottavaa merkitystä. Tosin yllättäen olen alkanut lukea enemmän.

Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne, liittyvätkö ne kirjoittamisen tarpeeseen. Kokevatko kirjailijat jollain tasolla itsensä tarkkailijoiksi, ulkopuolisiksi elämänsä tapahtumiin ?

Vai ovatko kokemukset niin voimakkaita, kokemus elossa olemisesta, elämän ymmärtämisestä, uusista oivalluksista, niin pakahduttavaa, että se vaatii sanalliseen muotoon tuomista.

Itseeni tuntuu pätevän nuo molemmat syyt, yksinäisyys ja lähes kestämättömän voimakas kokeminen.

Miten sinä ? Kirjoitatko ? Miksi kirjoitat? Olisi kiinnostavaa kuulla...

Ehkä vielä alan seurata kirjallisuuskeskusteluja, ei ole ollut minun heiniäni tähän asti...

Elämä on niin mielenkiintoista !!!!

Vahvat dramaturgiat

Sunnuntai 20.4.2025 klo 11.00 - Raisa

Pääsiäisaamu, hyvää Pääsiäistä !

Tapasin eilen läheistä sukuani, tein ruokaa, söimme ja kohtasimme niillä kyvyillä, joita meillä itse kullakin on. Valvoin paljon viime yönä, muistin Eeva Kilven ajatukset kuinka hän kertoi valvovansa aina seuraavan yön kun on ollut voimakkaita kohtaamisia, integroidakseen ja sitten vapautuakseen. Nämä ajatukset olivat tukenani kun valvoin ja ajattelin elämää, kohtaamisen vaikeutta, rooleja, joihin  olemme asettuneet tai meidät on roolitettu. Mietin, surin, näin jotain selkeästi, hyväksyin ja löysin vapahduksen. Pääsiäisen dramaturgia kokemuksena on aina ollut minulle tärkeää, koko hiljainen viikko ja Pääsiäisyön huipennus.

Eilen illalla oli Feldenkrais education sarjan viimeinen luento, musiikki ja Feldenkrais sekä kehollinen kuuntelu, David Kaetzin luento kuulosta ja äänen värähtelystä ihmiskehossa oli tosi antoisa. Kuulemme jo 4,5 kuukautta ennen syntymäämme, ennenkuin meillä on identiteettiä, mitään minäkuvaa, erillisyyttä ja kuulo on viimeinen toimiva asitimme tutkimusten mukaan kuollessamme. Ja kehomme on 70% vettä, ääni on aaltoja, olemme herkkiä värähtelyille.

Wimmen konsertissa muutama viikko sitten konkreettisesti koin ja astuin kehollisen kuuntelemisen moodiin, konsertin edetessä selkäni alkoi sulaa ja soida ja vielä monta päivää konsertin jälkeen muistaessani Wimmen äänen tunsin sen selässäni. Ihana tunne kun musiikki soi kehollisuuden kokemuksessa.

Oltiin jo aamumetsässä Kipinän kanssa, sataa, sammal alkaa hehkua vihreyttä, rauhallista.

Kaikkea hyvää Sinulle !

Juhlat jatkuvat...

Torstai 10.4.2025 klo 11.06

Luen kirjailija Eeva Kilven elämästä, Nämä juhlat jatkuvat vielä, Rakas Eeva Kilpi, kirjoittaja Anna-Riikka Carlson.

Jonotin kirjaa melkein vuoden kirjastosta, Eeva Kilpi on lukevien suomalaisten rakastama.

Mikä innoitus, elävyys, yhteyden tunto minussa syntyy lukiessani. Hänen suhteensa elämään tuntuu niin läheiseltä. Luontoyhteys, elämä maalla kesämökissään koiransa kanssa. Oma Tokrajärven elämäni on juuri tässä, ulottuvillani.

Ajatukset, että luonnosta nauttiminen, siellä viihtyminen, ei riitä. Se ei herätä sinua aktivismiin, puolustamaan luontoa. Tarvitaan myös tietoa, ymmärrystä muutoksesta. Pelkkä kokemus ei riitä. Herääminen edellyttää myös tietoa.

Mietin kuluttamisen olemusta. Se on jonkin asian käyttämistä ilman vastuuta, ilman reflektointia, ilman syvempien yhteyksien hahmottamista. Vaikka näennäisesti olisikin viatonta.

Me olemme niin kulutuksen orjia. Itse yritän kasvaa siitä syvemmälle. Yritän nähdä enemmän.

Feldenkrais työskentely on auttanut minua tässä, vienyt seuraavaan, eteenpäin.

TpMiilu, kehotyöskentelyn toimipaikkamme Helsingissä, lopettaa, paikan haltija Helena Ryynänen sirtyy seuraavaan vaiheeseen. Tämä tila on ollut aarre, itsekin siellä toimin monet vuodet tilasta vastuullisena yrittäjänä ja sittemmin vuokralaisena. On ollut tila, missä on ollut aika ja rauha syventää omaa työtä, ajattelua, kohdata ihmisiä.

Miilu on myös ollut Todellisen Kollektiivin, tanssikollektiivimme, kotipesä ja kotinäyttämö.Tila, missä olemme voineet kehittä improvisaation taidetta, harjoitella ilman paineita, purkaa konventioita, löytää itsemme tanssimassa tämän ikäisinä.

Juhlat pidettiin viime lauantaina, juhlistimme yhteisöä ja yhteistyötä. Hieno osa elämääni ja historiaani.

Näitä paaluja on paalutettu nyt menneen vuoden aikana, Tokrajärvi, Feldenkrais yhdistys ja nyt Miilu. On luopumista ja myös vapautta. Isoja asioita ihmisen elämässä.

Perhosia jo näkynyt, kevät , sinivuokot, valo. Kaikkea hyvää päivääsi !

Kevätsade

Sunnuntai 30.3.2025 klo 18.45 - Raisa

Alkoi sataa, keväinen ilta hämärtyy.

Hanhet ovat palanneet, kuuluu kaakatus järveltä. Eilen putosivat jäät Siikajärvestä, osittain, meidän ranta vapautui. Jäiden lähtö on aina merkinnyt minulle paljon, iso päivä, voimakas fiilis, kun katsoo jäiden lähtöä. Suora yhteys luonnon kiertokulkuun.

Heti illalla pulahdin veteen. Talviturkki heitetty ! Energian ryöpsähdys. Tänään aamulla olin vielä täynnä toimintatarmoa, tuli siivottua kylppäri, pestyä pyykit, lakaistua pihakiveys, haravoitua autotallin edusta. Pitkät ja kivat lenkit Kipinän kanssa. Kerrassaan mukava sunnuntaipäivä.

Nyt hiljainen ilta, satelee. Pian ruoho alkaa vihertää. Mutta juuri nyt on vielä monta kaunista harmaan, ruskean sävyä maassa.

Rauha, hiljaisuus. Miten onnellisia olemme Suomessa kun on rauhaa, tilaa, luontoa. Ei tarvitse pelätä. Pitää arvostaa tätä kaikkea. Ei marmattaa koko aikaa.

Sateen ropina. Iltapäivällä istuimme ja K:n kanssa muistelimme Tokrajärven elämää. Niin paljon hyviä muistoja. Niin pitkä pätkä elämää, 40 vuotta. Niin paljon oppimista. Ja nyt niin paljon kiitollisuutta.

Hiljainen sade ropisee, alkaa tuoksua. Valoisa ilta, kesäaika.

Koti

Sunnuntai 16.3.2025 klo 8.47 - Raisa

Sunnuntaina aamusella kuljin hiljaisissa huoneissa, valo siivilöityi sisään ja yhtäkkiä tuntui kodilta ! Olen asustellut täällä osa-aikaisesti vuodesta 1995, suvun kesätalossa. Ja Sirkkalan eli talomme mailla koko elämäni, vuodesta 1954. Omana ja samalla vieraana.

Tokrajärven taloni koin kodikseni, kylällä olin osallinen ja kuitenkin myös ulkopuolinen, asuin Tokrajärvelläkin osa-aikaisesti.

Ja nytkin olen virallisesti helsinkiläinen, sielläkö siis kotini, Töölössä ?

Viimeiset 50 vuotta olen asunut jossain mihin en ole täysin kuulunut, en koko iktselläni tai ajallani tai viranomaisesti. Ulkopuolisuuden kokemus mukanani. Ja kuitenkin aina omasta valinnastani.

Ihmisen valinnat ovat aina niin monisyisiä, ihmetyttäviä. Kuinka ymmärtää toista ? Ei kuitenkaan ikinä tiedä koko stooria.

Tunne yhdistää, hetken jakaminen, yhteys juuri tässä ja nyt, yhdessä koettu. Ja sitten se kokemus jää jokaisessa elämään omanlaisenaan.

Olen kuitenkin tosi onnellinen aamun tunnoistani, tuntui kodilta, omalta, lämpimältä, viihtyisältä. Olen siitä kiitollinen, että olen saapunut tähän.

Viihtyisää päivää toivotan !

Aamun rauha

Sunnuntai 9.3.2025 klo 8.21 - Raisa

Aika; mennyt, tämä hetki, tuleva.

Kun asuin Saksassa 80-luvulla paikallislehti teki minusta haastattelua. Lopuksi kysymys, mitä ajatuksia, odotuksia tulevaisuudelle?

Vastasin, että minulle on vain tämä hetki, ei tulevaisuutta. Silloinen aviomieheni kauhistui, miten sinulla ei ole tulevaisuutta, masennuksen merkkikö tämä on ?

En ollenkaan kokenut niin. Olin vaan totaalisen uppoutunut sen hetkiseen elämään, se imi minut kokonaan. Kyllä niinkin saa elää. Olen iloinen, että olen uskaltanut kulkea omia polkujani. Ja välillä saa yhtä hyvin kulkea toisten polkuja. Mitä vähemmän lausumattomia sääntöjä ja edellytyksiä sitä parempi !

Olen nauttinut kansainvälisen Feldenkrais seminaarisarjan luennoista ja tunneista. Monia todella hienoja ohjaajia. Keskiössä ihmisen vapaus ja tila löytää itse, turvallisessa, ilmavasti luotsatussa ympäristössä. Ja kunnioitus jokaisen löydöksiä kohtaan.

Nyt kuitenkin 70-vuotiaana minulla on tulevaisuus. Suunnitelmia, odotuksia, toiveita. Se on hauskaa.

Kevättä odotellaan nyt ihan ekana ja pitkää vaelluslenkkia Kipinän kanssa, ihan kohta.

Iloa päivääsi, kuulumisiin !

Elämän tunto

Lauantai 1.3.2025 klo 21.10 - Raisa

Olipa hieno ja innoittava taidedokumentti Teemalla Johanna van Gogh-Bongerista. Vincent van Goghin käly, joka veljesten kuoleman jälkeen taisteli Vincentin työt arvostetuiksi ja tunnetuiksi. Sinnikäs nainen, omana aikanaan naisen asemassa väheksytty ja vasta viime vuosina saanut ansaitsemansa arvostuksen.

Olen ollut niin autiona , koko maailman politiikan turbulenssi, sota, riitely.

Niin autiona kuin mikään ajatuksissani ei liikkuisi. Kävelyillä alakulon maisema, sumu, hiljaisuus...

Ja sitten yksi kulttuuridokumentti herätti elämäntuntoni.

Ja pieni jumppatunnustelu, kehontunnon kohotus.

Näistä se elämäntuntoni rakentui.

Toivotan sinulle elämänjanoa, kykyä tunnistaa itsessäsi millä sitä ravitset.

Uusia näkökulmia elämään. Minulle se usein on taide, kulttuuri, ihmisen kyky katsoa arkea syvemmälle. Vaikka arki on kyllä kaiken perusta, eiks vaan !

Heips !

Oikea-aikaisuus

Sunnuntai 23.2.2025 klo 14.12 - Raisa

Sunnuntaipäivä.

Käytiin aamulla pitkällä metsälenkillä Kipinän kanssa. Sitten lähdin Siikajärven jäälle hiihtämään. Siellä syntyi monta kohtaamista, järven rantojen asukkaiden, pilkkimiehen, hiihtäjien, kanssa. Jäällä ollaan jotenkin vapaalla zonella, kaikki tervehtivät, on iloista vaihtaa muutama sana. Aurinko auttoi.

Kotimatkalla Kipinä ja K kävelivät vastaan, Kimi , Kipinän kaveri, jengissä mukana. Iloista menoa.

Kotona ruoka maistui, eilistä makaronilaatikkoa ja kahta hyvää salaattia. Jälkiruoaksi juustoja ja lasi punaviintä. Juhla oli valmis !!! Juhlatunnelma. Kuin tyhjästä.

Mietin mistä se syntyi. Ensinnäkin omasta aktiivisuudesta, monen tunnin liikkuminen kauniissa ulkoilmassa väistämättä juhlistaa.

Tänään on sunnuntai, pyhäpäivä. Pyhäpäivän tunnelma leijui kaikilla jäällä liikkujilla.

Emme todellakaan tarvitse hyörintää 24/7 viikossa. Ihminen tarvitsee rytmiä. Tarvitsee pyhiä, kaikki ei voi ketjuuntua saumattomasti.

Kunniaan vanhat pyhät, viikkopyhät, vuoden kalenterit. Minulle pyhät ovat vuodenkalenterin taitoksia, suhteessa elämänkulkuun ja vuodenkiertoon, toisille kirkkopyhiä. Syystä tai toisesta, ylläpitäkäämme elämän rytmiä, tekemisen ja vapaahetkien tasapainoa !

Hyvää pyhää kaikille !

Hiljaisuus

Sunnuntai 16.2.2025 klo 17.42 - Raisa

Yhtenä aamuvarhaisena kuulin radiosta Erik Satien pianosarjan Gnossiennes. Minulle niin rakasta musiikkia. Olen tanssinut näihin kappaleisiin useasti lyhyitä improvisaatioita , lähinnä Pohjois-Karjalan keikoillani.

Musiikkia, joka minulle pitää sisällään hiljaisuuden, hiljaisuuden sointi, tila. Aina vastaan tulee tila.

Miksi minulle hiljaisuus pitää sisällään niin paljon elämää kun taas yhdelle läheiselleni hiljaisuus on painostavaa, tyhjää. Hän eli lapsuutensa vuosia hiljaisuudessa, illat istuttiin hiljaa, se on lapselle vaikeaa. Minä taas olin perheessä, jossa oli aina ääntä ja meininkiä, liian vähän tilaa minulle ja omille ajatuksilleni.

Jokohan me kohdussa valitsemme elämämme preferenssejä ? Sikiöajalta tutkimusten mukaan jää meihin jo paljon muistijälkiä. Mikä kaikki sitten onkaan meidän omaa valintaamme ja mikä annettua? Vapaus, onko se todella valintaa vaiko vaan olosuhteiden määrittämää, illuusio vapaudesta?

Minulle hiljaisuus tihkuu elämää, se paljastaa ja vahvistaa merkityksiä, synnyttää elämäntuntoa. Häly on minulle vuosi vuodelta yhä häiritsevämpää.

Minä haluan valita hiljaisuuden.

Syvyyssuunta

Perjantai 7.2.2025 klo 18.50 - Raisa

Eilen oli voimakas päivä.

Olin katsomassa vanhojen tansseja Lopella, rakas nuori läheiseni oli mukana vierailevana tanssijana. Nuoruuden lumo, into, vilpittömyys, ilo. Nuoret olivat  kuin kukat puhkeamaisillaan. Herkillä ja tosissaan. Juhla.

Ja juuri lähtiessäni sinne sain tiedon läheisen ystäväni äidin kuolemasta. Lähtö, saatto, luopuminen, läheisyys, kiitollisuus.

Kuolema on myös eräänlainen juhla, eletyn elämän juhla.

Elämän suuria asioita. Elämää suurempia. Miksi niin sanotaan? Itse elämähän on se suurin. Ihan tämä arkinen hetki, astioiden pesu, kaupassa käynti. Elossa oleminen.

Heräsin sitten kaikkeen tähän elämän tuntoon aamuyöstä. Napsautin yöklassisen soimaan seurakseni.

Ja mitä musiikkia ! Händelin kantaatti Marian kyyneleet, laulajana mezzosopraano Anne Sofia von Otter. Ylimaallinen ääni, syvä sointi ja tunne. Uinuin valveen ja unen rajamailla ja musiikki soi taivaallisena. Tämä kokemus oli elämää suurempi, näin voin sanoa, musiikki ja von Otterin ääni veivät minut jonnekin muualle, korkealle.

Näinkin voi käydä. Me kykenemme matkaamaan kokemuksessamme lähes minne tahansa.

Eilen myös ohjasin Feldenkrais viikkotunnin päivän aloitukseksi. Ihanaa on matkata yhdessä tuntilaisteni kanssa. Ihanaa. Kiitollinen siitä !

Nyt mukavaa viikonlopun aloitusta toivotan sinulle. Olisi mukava kuulla kuulumisiasi !

Heippa !

Kipinöintiä

Maanantai 3.2.2025 klo 13.45 - Raisa

Tänään meidän laumallamme on juhlapäivä !

Kipinä, Spithas, pohjoiskreikkalainen kokoni rotuinen koiramme on ollut meillä Suomessa kotonaan tänään tasan vuoden!

Aamulla Kipinä oli kuin sfinksi maatessaan arvokkaasti. Hänen rotunsa kokoni eli miletoksen koira on ollut seurakoirana jo antiikin ajoilta asti Kreikassa. On siis taustaa ja sukujuuria.

Mutta K on luonnehtinut Kipsua hip hop pojaksi, iloinen, eläväinen, ei ota turhia huolia. Ja erittäin herkkä, minä koen hänet taiteilijasieluna.

Kipinä tuo taloomme iloa, seuraa, uusia näkymiä, elämää ihan joka ikinen päivä. Olen elänyt koiran kanssa vuodesta 1984, ja Kipinä on nyt viides koirani/koiramme. Ennen Kipinää oltiin reilu vuosi ilman koiraa ja alakulo ja haikeus leijuivat ilmassa. Nyt on toisin !

Tänään lähdetään stadiin, ollaan ihan yötä ja mennään illalla kaikki kolme yhdessä ravintolaan. Kipinä tutustuu kaupunkielämään. Saas nähdä miten sujuu...

Ymmärrän hyvin Krista Pärmäkoskea, joka otti koiransa mukaan tueksi ja seuraksi kahden kuukauden treeni- ja kilpailureissulleen Keski-Eurooppaan. Nyt on huippu-urheilijan lihaksistolle ja vireelle varsin pitkä matkustus kotiin, sanoi 4 päivää kestävän, mutta varmasti on sen väärtti !

Helmikuu, kipinöidään, pysytään kartalla , terkut !

Häviäminen

Perjantai 31.1.2025 klo 10.53 - Raisa

Viikko on kulkenut mallikkaasti, eilen taas Feldenkrais-tuntijakso käynnistyi, tänään tunnen itseni energiseksi !

Kipinän kanssa juuri oltiin metsässä, hän oli myös energinen, peuran hajuja, nenä käynnissä...

Jokin päivä sitten kävi kommellus kännyni kanssa. Se oli yön aikana ladannut ohjelmistopäivityksen ja aamulla annoin luvan asentaa sen. Olin luultavasti hätäinen ja lopputulos oli, että känny pimeni eikä ottanut mitään käskyjä vastaan. Siinäpä se.

Tajusin, että nyt on tenkkapoo, en pääse mihinkään kirjautumaan, en voi vastata yhteydenottoihin, känny pois pelistä ja minä pois kuvioista.

Naurahdin K:lle, pidä nyt minua silmällä koska voin hävitä kokonaan.

Siihen K vastasi, olet kuin elektroni, kun elektronia ei häiritä se ei ole missään, se on olemassa vain yhteydessä muihin. Tämän oivalsi fyysikko Werner Heisenberg sata vuotta sitten !!! Eikö ole ihmeellistä.

No, ajoin mobiiliklinikalle ja asia hoitui sitä katkaisunappia painamalla. Klinikan miehellä oli maagiset kädet ja minä pääsin takaisin olevaisten kirjoihin.

Oivalluksia elämän luonteesta.

Hyvää päivää, heippa !

Täyttyneenä hissukseen

Tiistai 28.1.2025 klo 17.05 - Raisa

Nyt sitten kotona Inarin reissulta, olin ystäväni kanssa Skabmagovat saamelais- ja alkuperäiskansojen elokuvafestivaalilla.

Paljon ajateltavaa. Monia elokuvia ja paljon ajatuksia.

Alkuperäiskansojen kulttuurien kolme tukipilaria haastateltujen ilmaisemana, kertomukset, esivanhempien kunnioitus, joka pitää sisällään myös vanhemmista huolehtimisen ja ihmisen yhteys luontoon.

Siis kertomukset tärkeimpänä. Kertomukset kommunikaationa, välittäjinä. Siinä minunlaiselleni tanssijalle, abstraktin taiteen ystävälle vähän toista näkökulmaa. Alkuperäiskansat rakastavat kertomuksia. Kertomukset olivat kaiken keskiössä. Paikannimetkin koetaan kertomuksina, ne kertovat eletystä elämästä.

Esivanhempien kunnioitus. Olen kasvanut ajassa, jossa painotettiin edellisten sukupolvien rajoituksista vapautumista, lasten oikeudet, naisten tasa-arvo, vapautus uskonnon kahleista, voi on paljon, mistä oma sukupolveni on halunnut vapautua. Isovanhempiani olen kyllä kunnioitanut, mutta aina myös pyrkinyt tiedostamaan mielessäni heidän rajoitteensa ja sidoksensa aikaansa. Nyt festarilla ylistettiin lähes poikkeuksetta edellisiä sukupolvia, heidän perintöään. Aika lailla toinen näkökulma...

On raastavaa kuinka alkuperäiskansoja on riistetty, alistettu, pyritty hävittämään, sulauttamaan valtaväestöön. Tätä omien länsimaisten esi-isieni ja esiäitieni perintöä en voi kunnioittaa. On surullista jos ei voi kunnioittaa vanhempiaan.

Yhteys luontoon on minulle itsestäänselvyys, se on elinehtoni, tämän jaan alkuperäiskansojen kanssa kyseenalaistamatta.

Muita siellä kuulemiani ajatuksia.

Ihminen on vain niin rikas kuin kuinka paljon hän antaa muille.

Maailma on liian täynnä kuvia, nyt tarvitaan jotain muuta.

Ympäristö missä elät kertoo sinulle miten elää.

Minulle tämä oli tärkeä viesti. Ei kannata luoda jotain ihannetta itselleen vaan elää suhteessa ympäristön impulsseihin. Eri lailla kaupungissa kuin maalla. Itse kun olen koko elämäni pendeloinut kaupungin ja maaseudun välillä, aina ollut tunne, että jotain on toisaalla. Nyt kun olen luopunut kodistani Tokrajärvellä, todellisesta maaseudusta Ilomantsissa, tunnen jotain yllättävää asettumista ja rauhallisuutta. Mutta Inarissa iski taas toiseus, voi, haluaisin elää pidemmän jakson Lapissa. Ja taas sama dilemma, mihin kuulun? No kyllä sen hiffaan, että en Lappiin, hih.  Mutta, mutta...

Niinpä, nyt tarvii sulatella. Mutta maisema pohjoisessa on ihana, se vaikuttaa koko ihmiseen, mieleen ja kehoon. Ihana !

Ja festarin positiivinen tunnelma, nuorten saamelaistaiteilijoiden asenne, ei keskitytty ilmastonmuutokseen, synkkiin ajatuksiin, vaan viljeltiin positiivista asennetta. Kiitos siitä!

Nyt vaan tallataan näitä loskakelejä Uudellamaalla eteenpäin, hyvää mieltä sinulle toivotan, elellään eteenpäin elämäämme.