Sanallistaminen

Olen viime aikoina miettinyt kirjoittamista.

Lukenut Eeva Kilpeä ja hänestä kertovaa kirjallisuutta. Kuinka Eeva teki muistiinpanoja jatkuvasti, läpi elämänsä.

Viime kesänä kun tein lähtöä ja irtautumista Tokrajärven neljäkymmenvuotisesta kodistani nousi kova tarve sanallistaa kokemusta, prosessia. Kirjoitin aktiivisesti päiväkirjaa, päivitin paljon Facebook sivuani ja päätin aloittaa blogin kirjoittamisen. Tarve kirjoittamiselle oli kova.

Nyt elämä soljuu, tunnen olevani perillä ja tuntuu enimmäkseen kodikkaalta. Ja sanoilla ei taas olekaan niin pakottavaa merkitystä. Tosin yllättäen olen alkanut lukea enemmän.

Yksinäisyys ja ulkopuolisuuden tunne, liittyvätkö ne kirjoittamisen tarpeeseen. Kokevatko kirjailijat jollain tasolla itsensä tarkkailijoiksi, ulkopuolisiksi elämänsä tapahtumiin ?

Vai ovatko kokemukset niin voimakkaita, kokemus elossa olemisesta, elämän ymmärtämisestä, uusista oivalluksista, niin pakahduttavaa, että se vaatii sanalliseen muotoon tuomista.

Itseeni tuntuu pätevän nuo molemmat syyt, yksinäisyys ja lähes kestämättömän voimakas kokeminen.

Miten sinä ? Kirjoitatko ? Miksi kirjoitat? Olisi kiinnostavaa kuulla...

Ehkä vielä alan seurata kirjallisuuskeskusteluja, ei ole ollut minun heiniäni tähän asti...

Elämä on niin mielenkiintoista !!!!