Metsä

Istuin rannalla  katsellen järvelle. Vedenpinnan liike. Värit, taivaan heijasteet. Tilaa, näkymä kauas. Ja kuitenkin varsin pian pitkästyin. Kauneinta minusta järvellä on sade, pisaroiden jälki vedenpinnassa, sihisevä ääni jos tihuuttaa, suorastaan ropina jos sataa isoja pisaroita.

Mutta levollinen järvi on minusta hieman tylsä. Mielikuvitukseni ei herää.

Istuin pihalla ja katselin metsää, katselin puita. Tätä näkymää jaksan katsoa vaikka kuinka kauan. Puiden muodot ja värit. Erilaiset materiaalit, havupuut, lehtipuut. Tuulen liike, tyynellä majesteettisuus. Elämän virta vahvistuu, kaikki tuntuu olevan elossa. Tunteeni viriävät. Luovuuteni saa ravintoa.

Metsä on minun mielimaisemani. Puut ovat rakkaitani.

Kun olin teini-iän angstissa matkustin bussilla mökillemme halaamaan rakasta pihamme isoa kuusta. Hänen nimensä oli Isokuusi, oli varmaan pari sataa vuotta vanha. Sitten talo paloi, kuusi kärventyi, sinitteli reilun kymmenen vuotta ja lopullisesti kuivahti samana syksynä, samassa kuussa kun äitini, Sirkkalan emäntä, kuoli.

On hyvä tunnistaa mikä inspiroi, mistä saa voimaa, uudenlaista ajatusta, eloa sisälle, mikä ravitsee omaa luovuutta. Ei kannata hengailla liikaa tylsissä paikoissa. Jokainen hetki on ainutkertainen, elämä ei ole niin pitkä kuiteskaan, vaikka aika pitkältä välillä tuntuukin.

Kivoja kesämaisemia Sinulle !