Budo harjoittelu

Aloitin budoharjoittelun vuonna 2005, menin Bujinkan Budo Taijutsun alkeiskurssille, yhdeksän koulukunnan ninjutsu tyyppinen laji.

Shinden dojollamme Feldenkrais menetelmä tunnetaan hyvin, oma opettajani on tehnyt Feldenkraisia jo 80-luvulta lähtien nuorena budopoikana, ja Dai Shihan Moti Nativ, dojomme säännöllisesti vieraileva opettaja, on myös Feldenkrais ohjaaja. Motiivini oli oppia ymmärtämään Feldenkrais menetelmää syvemmin, olihan Moshe Feldenkrais korkeatasoinen taistelija ja ensimmäisiä läntisen maailman mustan vyön judokoita.

Olin Motin Feldenkrais illassa viime viikolla, pitkästä aikaa dojollamme. Moti on avannut minulle ymmärrystä Feldenkrais menetelmän juurista, perusteista, olen oppinut häneltä paljon, saanut lisää näkökulmia omalle työlleni. Tunnen syvää kiintymystä häntä kohtaan.  Sydämeni täyttyi kiitollisuudesta mutta myös haikeudesta sillä kohtasin itseni ja tajusin, että bujinkan harjoittelu tuntuu olevan aktiiviharjoituksena elämässäni nyt ohi.

Siksi haluan asiasta nyt kirjoittaa.

Melkein 20 vuotta harjoittelin säännöllisesti opettajani Dai Shihan Lauri Jokinen luotsinani. Lauri on maailman tason osaaja ja lempeä ja kannustava vaikka vaativa. Laurin hienovaraisesti johdattelemana syvennyin budoon, joka aloittaessani oli minulle täysin vierasta.

Torstaina kun seisoin dojolla tajusin taas seisovani vahvasti muita vahvasti seisovia ihmisiä ympärilläni.

Se on tärkeä oppi, oppia seisomaan omilla jaloillaan, tasapainossa. Ja oikeasta seisomisesta sinuun alkaa virrata voimaa ja energiaa, hyvä suhde gravitaatioon ja maahan, liikkeen potentiaaalia. Olen kiitollinen tästä, se ei häviä vaikka en aktiivisti enää harjoittaisikaan budoa.

Hereillä oleminen ilman ennakointia on toinen taito, olla valmiina toimintaan tarvittaessa, mutta rauhassa jos tilanne niin edellyttää. Bujinkan lajina edustaa vapautta, samanlaista vapautta, jota koen Feldenkrais menetelmässä. Vapautta vaalit ja avaat itsellesi harjoittelemalla, tekemisellä, se ei synny ajattelemalla, se syntyy tekemisen variaatioista, kokeiluista, sitä kautta alat saada yhteyttä spontaaniin osaan itseäsi, hermostosi reagoi tilanteeseen eikä ole ainoastaan tottumustensa vanki reaktioissaan.

Yksi tärkeitä kokemuksia elämässäni on miekan väistö, tein sen 2017 Tokiossa lajimme kehdossa Hombu dojolla. Opettajani mielestä olin valmis. Ensimmäisenä iltana en kuitenkaan ollut valmis, pelko otti vallan, mutta harjoittelumatkan viimeisenä iltana olin valmis ja yhteydessä ytimeeni. Tein väistön tyylikkäästi ilman minkäänlaista kiirettä, ehkä voimakkain pehmeän liikkeen kokemus elämässäni, se tunne ei ole häviä minusta ikinä.

Dojollamme tilanteet ovat muuttuneet, opettajani ei opeta enää siellä , ja oma elämäntilanteeni myös muuttuu, iltamenot eivät enää innosta. Koen aidosti siirtyneeni seuraavaan elämänvaiheeseen ja dojolla käyminen nyt jää.

Sain Motilta kiitoksen, että olen löytänyt oman paikkani ja tieni, oli ihana vastaanottaa tämä häneltä ja näin koen itsekin.

Sydämeni on kiitollisuutta täynnä kaikkea opittua ja koettua kohtaan. Mikään sydämen avoimuudella ja rehellisyydellä tehty työ ei häviä, se on olemassa, tukee ja kerrostuu hyvällä vaikutuksella tähän hetkeen. On hyvä jatkaa eteenpäin, Feldenkrais harjoitukseni pitää minut myös yhteydessä budotaustaani. Kaikki on sen suhteen hyvin ja kuljen  eteenpäin.